sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

#23 Kynsilakanpoistoaineista.

Ajastettu postaus, kirjoitettu 17.5.2015
Koska olen parhaillaan reissaamassa pitkin maita ja mantuja, päätin aiemmin, että mulla täytyy olla edes jokunen postaus ajastettuna kesän ajalle, ettei blogi ihan täysin kuole! Reissussa kun en oikeastaan koskaan saa aikaiseksi tehdä kynsille yhtään mitään kunnollista, vaikka tietysti ainakin perus kynsienhoitosetti on aina mukana.
Ja koska lakkauksia en riittävästi ehtinyt millään tehdä, niin tänään ajattelin jakaa muutaman ajatukseni liittyen kynsilakanpoistoaineisiin. Minulla on tällä hetkellä käytössä ylemmässä kuvassa vasemmalla näkyvä X-tran poistoaine. Poistaa lakat tehokkaasti, on riittoisa, eikä ole hinnalla pilattu. Miinusta tosin siitä, että pullon suu saisi olla semmoinen "pieni" (katso kuva alla!), koska tässä kaatoaukko on niin valtaisa, että poistoainetta hölähtää helposti liikaa ja topsipuikot on varsin helppo tiputtaa pulloon yrittäessään kostuttaa niitä ilman, että koko sisältö kaatuu pöydälle...
Oikealla oleva Rainbown kynsilakanpoistoaine sen sijaan oli täysi huti, kun kiireessä ostin ekan käteen sattuneen poistoaineen, kun edellinen ehti loppua täysin. Haju on ihan järkyttävä ja tarttuu joka paikkaan (nimimerkillä huone haisee aina viikon sen jälkeen, kun kynsilakat on tällä tökötillä täällä poistanut). Sen lisäksi aine ei edes toimi yhtä tehokkaasti, kuin esimerkiksi tuo X-tra.

Ainesosaluetteloa katsoessa syykin selviää. Rainbown lakkaan on lisätty sitä sun tätä, joka tietysti vähentää asetonin osuutta koko seoksessa, samalla kun tuovat mukavan "tuoksun" tuotteelle. Mitä tästä opimme? Sen, että en enää koskaan erehdy ostamaan kynsilakanpoistoainetta, jossa ainesosia on enemmän kuin kolme. Kaikki tarvittava löytyy asetonista, vedestä ja jostain öljystä.
Edellinen Rainbown poistoaine, jonka omistin, sen sijaan oli aivan mahtavaa tavaraa, mutta jostain syystä en ole sitä enää mistään onnistunut löytämään. Harmi sinänsä. Puhdasta asetoniakin talosta löytyisi, mutten ole sellaista uskaltanut kynsilleni hölvätä. Omaan niin herkän ihon, että pelkäisin henkeni puolesta pelkän asetonin kanssa leikkiessä. Miedommatkin tökötin jälkeen käyn heti pesemässä kädet ja käsirasvaa kuluu paljon etenkin talvisaikaan. Sen siitä saa, kun on kynsiharrastajaksi ryhtynyt.

Millä te poistatte kynsilakkanne?

2 kommenttia:

  1. Itselläkin tuo Xtra, tosin mä tykkään siitä isosta suuaukostakin kun saa kätevästi siveltimet putsattua kun ei laiskana jaksa kaataa poistoainetta ensin vanulappuun vaan dippaan ne siellä ja sitten pyöräytän paperissa :D Puhdasta asetoniakin tulee käytettyä, eikä se ärsytä ihoa mitenkään mutta se vaan haihtuu vanulapusta nopeammin kun ehtii mitään tekemään, ja siksi en oikein siitä välitä. Hyvä postaus, nyt ainakin tiedän että tuon Rainbow:n voi suosiolla jättää hyllyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, empäs oo ajatellut, että siinähän isosta suuaukosta olis hyötyä! Mulla vaan varsin usein käy niin et läikyttelen tököttiä ympäriinsä... :D Ehkä mä voisin uskaltaa joskus pelkkää asetoniakin kokeilla! Juu, oli tosiaan pettymys tuo Rainbow, etenkin kun aiemmasta saman merkin poistoaineesta tykkäsin kaikin puolin :/

      Poista